Terrence Malick: The Tree of Life.

Elämä. Jumala. Maa ja luonto. Kaikkeus, avaruus. Dinosauruksia, kraatereita, tulivuoria, rihmastoja ja soluja. Isä, äiti ja perhe. Veljeys. Lapsuus ja vapaus. Menneisyys. Nykyisyys. Armo. Kuolema.

Niin, Terrence Malickin "perhedraama" The Tree Of Life on valtavan kokoinen elokuva. Tahdiltaan ja teemoiltaan ainutlaatuinen elokuva kertoo elämästä, ei sen enemmästä tai vähemmästä. Malick onnistuu kohtalokkaalla äänimaisemalla sekä epälineaarisella ja hitaalla kerronnalla luomaan omalaatuisen intensiteetin, joka vie syvälle ihmisen pieniin hetkiin ja maailmaan olematta silti epämukava tai tirkistelevä. Visuaalisesti uskomattomat kuvat vievät ihmisten iholle ja sieluun. Valtavista mittasuhteistaan huolimatta Tree Of Life on elokuva, jossa katsojalle ja ajatuksille annetaan aikaa ja tilaa. Tämä avoimuus tekee elokuvasta lähes enemmän kuin elokuvan.

Elämä muodostuu pienistä hetkistä. Kaikesta ja jokaisesta jää jälki.

Kaikesta jää muisto.

ps. Jotenkin tällainen suurilla sanoilla kirjoittaminen tuntuu vähän vieraalta, mutta Malickin upeaa elokuvaa ei voi pienemmillä sanoilla kuvailla.

edit* Sunnuntaina The Tree of Life voitti Cannesin elokuvafestivaalien pääpalkinnon eli Kultaisen Palmun. Palkintoa tavoitteli myös Aki Kaurismäki uutuuselokuvallaan Le Havre.